Suru-uutinen
22.5.2017
Meille on saapunut suruviesti. Hyvä ystävämme ja kerhomme pitkäaikainen jäsen, Henrik Westerståhle on maanantaina 8.5 menehtynyt sairauden murtamana 93-vuoden iässä. Henrik aloitti bridge-harrastuksen jäätyään eläkkeelle 1987 ja jokaviikkoiset peli-illat olivat hänelle hyvin tärkeitä. Vuosien kuluessa hän saavutti ahkeralla pelaamisella ja kiinnostuksellaan hyvät pelitaidot. Hänellä oli useita partnereita - viime vuosina hän kuitenkin pelasi pääasiassa Matti Aarion kanssa. Henrik arvosti partneriaan ja piti itseään onnekkaana, kun oli onnistunut löytämään itselleen näin sopivan partnerin. Henrik oli sitä ikäpolvea, joka lukion suoritettuaan joutui sotaan. Sodan jälkeen hän opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa laivanrakennusinsinööriksi. Varsinaisen elämäntyönsä hän kuitenkin suoritti kiinteistöalalla. Hänelle oli myönnetty kiinteistöneuvoksen arvonimi. Eläkevuosina hänen kiinnostuksensa kohteina olivat bridgen lisäksi myös toiminta sotaveteraanijärjestöissä sekä kotiseutuyhdistyksessä. Henrik oli arvostettu jäsen kerhossamme. Hän oli aina korrekti sekä partnereita että vastustajia kohtaan. Hän sai myönteisellä huumorintajuisella olemuksellaan paljon ystäviä bridgenpelaajista. Näistä ominaisuuksista B-55 palkitsi Henrikin vuonna 2013 kunniapalkinnolla. Henrikillä oli kerhossa vakiopöytä - enää emme häntä sen pöydän ääressä näe, mutta Henrik säilyy muistoissamme. |