Pj Crippan kiittää ja esittäytyy
24.4.2017
Hei kaikki Suomen suurimman kerhon jäsenet ja sivujen muut lukijat Minut Christer (Crippan) Björkman valittiin 5.4.2017 B-55:n vuosikokouksessa kerhon uudeksi puheenjohtajaksi, kiitos siitä. Hallitustyöskentelystä ei ole juurikaan kokemusta, mutta oppiminen työn kautta on aina ollut ykkösjuttuja, joten mielenkiinnolla odotan aikaa kerhon puheenjohtajana ja pestin tuomia haasteita. Tässäpä lyhyesti kuka olen. Olen syntynyt Helsingissä 30.7.1966. Siviilisäädyltäni olen naimaton, jälkikasvua on poika Johan (syntynyt -95). Kauppatieteen maisteriksi, KTM, valmistuin 2008. Juu, luitte oikein, kesti hieman. Bridgen pelaamisen olen aloittanut noin vuonna 1982. Juniorimaajoukkueessa muutamat vuodet (PM ja EM edustuksia) ja yleisen luokan joukkue-SM 1993, - 94 ja -95 sekä muutama muu himmeämpi mitali. Vuonna -96 aktiivipelaaminen jäi noin vajaaksi 20 vuodeksi, kunnes aikaa ja motivaatiota jälleen löytyi. Vakiopartnerina on nykyisin Anni Mäkelä. Pari ajatustani pelipöytiin: Kommentoi ja kunnioita toisia niin kuin haluat itseäsi kommentoitavan ja kunnioitettavan. Kehu toisten hyviä suorituksia aina hieman enemmän kuin omiasi. Eilen 19.4.2017 kerhoillassamme oli 14 pöydällistä pelaajia, mikä oli suurin määrä pitkään aikaan. Toivottavasti tämä on trendi, ennemmin kuin poikkeus. Pysytään siis suurimpana kerhona! Kiitos! Crippan
|